perjantai 12. huhtikuuta 2013

Perhepysäkillä pääsiäismunien askartelua sekä valkoinen päivä

 Ke 20.3.13

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille.

Perhepysäkillä askarreltiin pääsiäismunia. Ensin leikattiin kalvosta soikio, johon liimattiin mosaiikkipaloja. Nauha laitettiin myös, että pääsiäismunan saa roikkumaan koristeeksi. 

Sellaisella erikoisella "helmisavella" päällystettiin myös muovimunia. Nekin sai roikkumaan.

Ulkoilu:

Matkat perhepysäkille ja takaisin.

Unisatu:

Nalle Puhin pääsiäissatu luettiin. Se kertoi pääsiäismunista. Loruttelin myös On Minnalla pääsiäismuna -lorua samalla, kun lorun mukaisesti näytin lapsille askartelemaani pääsiäismunaa, josta tuli sisältä aina uuden värinen muna esiin.

"On Minnalla pääsiäismuna.
Se on punainen pääsiäismuna,
mutta kahtia halkaistuna,
on sisällä valkoinen muna.

On Minnalla pääsiäismuna.
Se on valkoinen pääsiäismuna,
mutta kahtia halkaistuna,
on sisällä hopeinen muna.

On Minnalla pääsiäismuna.
Se on hopeinen pääsiäismuna,
mutta kahtia halkaistuna,
on sisällä kultainen muna.

Yks, kaks, kolme, neljä, viis, kuus,
sepä on pääsiäissalaisuus!"

Alkuperäisessä lorussa nuo pääsiäismunat on eri värisiä, mutta muokkasin tuota lorua, koska löysin askartelukaapeistani tosi ihania kartonkeja tätä varten.

Unille:

Helisytin rytmimunaa jokaisen korvaan, kun lapsilla oli silmät kiinni. Sänkyyn pääsi, kun kertoi kummalla korvalla oli kuullut äänen.

Iltapäivä ja ulkoilu: 

Vielä otettiin valkoisen värin opettelua tähän iltapäivään, jotta ehtisi pitää valkoisen päivän ennen lumien sulamista. Miinan ja Manun värioppi -kirjasta katsottiin, ettei valkoinen löydy väriympyrästä. Mietittiin, mikä on valkoista. 

Laitettiin pilttipurkkiin vettä ja värjättiin se valkoisella sormivärillä. Tehtiin myös sininen pilttipurkki, kun jäi viimeksi tekemättä.

Sitten väritettiin valkoisella vahaliidulla pienet neliöt, jotka liimattiin jokaisen oman väriympyrän kanssa samalle sivulle sinne alareunaan.

Ulkoilua omassa pihassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti