perjantai 12. huhtikuuta 2013

Leivontaa: gluteeniton ruokaleipä ja talviloruja

 To 14.3.13

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille.

Tälle päivälle oli luvassa leivontaa. Minulla on sellainen kirja nimeltä Herkkujen pikkujättiläinen, missä on lukematon määrä erilaisia kategorioita esim. välipalalle sopiviin ruokiin ja muihinkin. Tuosta kirjasta tulee aika paljon kokeiltua kaikenlaista reseptiä. Osa on tosi hyviä  ja osa sitten vähemmän hyviä, kuten tuo tämänpäiväinen gluteeniton ruokaleipä. Halusin kuitenkin kokeilla sitäkin, vaikka kuulosti jo reseptiä lukiessa erikoiselta. Leipominen oli jokatapauksessa mukavaa, kuten aina.

Ulkoilu:

Kokoonnuttiin kollegan ryhmän kanssa kentälle leikkimään, laulamaan ja loruttelemaan talvi -aiheisen lorupussin kanssa. Vanhassa puistossa ehdittiin myös leikkimään.

Unisatu:

Apulainen valitsi kirjaksi: Kettu.

Unille:

Koska ketuilla on tarkka kuulo (kuten juuri olimme oppineet), jokainen pääsi unille laittamalla silmänsä kiinni ja kuuntelemalla oikein tarkasti, milloin kuiskaan jokaisen oman nimen. Kun kuuli oman nimensä, sai mennä maalarinteipistä lattiaan tehtyä raitaa pitkin (kahden suoran teipin välistä) sänkyyn. Raidoista luimme aikaisemmin Kuviot -kirjasta.

Iltapäivä ja ulkoilu: 

Omassa pihassa lumen kolausta ja lumilinnassa leikkimistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti