maanantai 17. kesäkuuta 2013

Vuodenaikoja ja lisää valmiita veneitä

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Neljän viljan puuro marjasoseella, sämpylä, maito.
- Lounas:  Bearnaise-kana -laatikko, uuniporkkana, ruisleipä, maito.
- Välipala: Omenariisipuuro, voileipäkeksi, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Uudet lorut ja laulut, mitä hoidossa opitaan, kirjoitan tähän blogiin myös nähtäville, mutta jos jostain lorusta tai laulusta on tässä vain osa tai pelkkä nimen maininta, niin silloin löydät sen kokonaisuudessaan blogista nimeltä: Outin lorupussi.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Koska meillä on ollut niin paljon retkiä ja kaikkea muuta yhteistä puuhaa toisen hoitajan ryhmän kanssa, on meidän omat vuodenaikoihin ja kuukausiin liittyvät touhut vähän jääneet jälkijunaan. Mutta tänään mietimme kesän tulosta huolimatta vielä kevättä: mistä kevään tunnistaa ja miltä luonto näyttää keväällä.

Jokainen askarteli vuorollaan vuodenaika -sarjaamme keväisen puun. Kartongin leikkausta ja liimausta sekä pienien koruhelmien liimaamista keväisiksi puiden lehtien silmuiksi.





Ennen askartelua luin vielä kirjasta Puu ja vuodenajat keväästä. Tuo kirja on valtavan iso ja sen saa laitettu pystyyn, jolloin näyttää kuin kirjassa oleva jättimäinen puu kasvaisi pöydällä. :)

Talven jälkeen taas kevät saapuu,
puhkeaa kukkaan vanha omenapuu.
Kevät herättää perhosen ja siilin,
pääskyt palaavat maasta Niilin.
Aurinko alkaa jo lämmittää,
raikas ja kirkas on kevätsää.

Muut leikkivät sen aikaa, että tuli oma vuoro tulla askartelemaan. Leikeissä mukana mm. taaperokärry ja palikoista rakentelivat torneja. Yrittivät myös sellaisella kumisella angry birds -pehmopallolla kaataa noita torneja.

Ulkoilu:

Omassa pihassa loppu ryhmä teki veneensä valmiiksi.



Unisatu:

Nalle Puh - Vaihtuvat vuodenajat -kirjasta luettiin kohta Kevät ja paikannettiin pikku kuvat isommasta kuvasta.

Unille:

Nukkumaan pääsi, kun oli kertonut yhden asian, mikä liittyy kevääseen.

Iltapäivä ja ulkoilu: 

Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa:


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Leikkiä ja laulua sekä vesilätäköitä

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Vehnämuroke punaviinimarjojen kera, ruisleipä, maito.
- Lounas: Maksalaatikko, puolukkasose, vaalea leipä, maito.
- Välipala: Raparperikiisseli, vaalea leipä, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Uudet lorut ja laulut, mitä hoidossa opitaan, kirjoitan tähän blogiin myös nähtäville, mutta jos jostain lorusta tai laulusta on tässä vain osa tai pelkkä nimen maininta, niin silloin löydät sen kokonaisuudessaan blogista nimeltä: Outin lorupussi.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Vapaata leikkiä: automatolla auto- ja junarataleikkejä, legoleikkejä yms.

Ulkoilu:

Vanhassa puistossa jätski/piirakka -hiekkakakkuleikkejä ja kiikkumista. Opeteltiin myös uusi leikki:

Truut, truut, 
kello löi jo kakstoista,
keisari seisoo palatsissa,
niin musta kuin multa,
valkea kuin varsa,
se ken tulee viimeiseksi,
onpi kuolemaks.

Leikissä kaksi lasta seisoo kasvotusten ja pitää toisiaan käsistä kiinni ja nostaa korkealle ilmaan. Loput lapset kulkee jonossa käsien alta samalla, kun lauletaan. Laulun lopussa pari laskee kätensä sen lapsen ympärille, joka käsien alta kulkee sillä hetkellä, kun lauletaan tuosta viimeiseksi tulijasta.

Lapset ovat aiemmin miettineet jonkun asian, jonka molemmat nyt kuiskuttaa kiinni jääneen korvaan. Lapsi valitsee toisen ja vastauksesta riippuen (esim. mansikka tai mustikka) lapsi menee jomman kumman lapsen taakse seisomaan. Lopuksi kaikki lapset ovat jomman kumman lapsen takana, jolloin alkaa voimien mittelö: molemmat lapsijonot yrittävät vetää toista jonoa kumoon. Se jonka jonoketju ei katkea, on voittaja.

Käytiin vielä puistoilun jälkeen kävelylenkillä lähes kaatosateessa. Lätäköissä oli kiva hyppiä kunnon kuravarustus päällä. Matkalla lauloimme jo tuttua Kaksi pientä peikkolasta -laulua sekä:

Sataa, sataa ropisee,
pili pili pom,
pili pili pom,
koko pieni Nalle Puh   
on nyt märkä,
uh huh huh,
koko pieni Nalle Puh, 
on nyt märkä uh.



Unisatu:

Luettiin Avulias sudenkorento, jonka jälkeen näytin lapsille rasiassa oikeaa sudenkorentoa. Tai oikeastaan se on neidonkorento. Ehkä kuulostaa vähän hullulta, että minulla on sellainen säilössä, mutta löysin sen joskus maasta kuolleea ja koska se oli niin upean värinen (turkoosi), ajattelin että lapsista voisi olla mielenkiintoista katsoa (ei koskea ;)  ) sitä läheltä. Mutta eihän ne upeat värit tietenkään siinä pysyneet. Miten lie olisin saanut ne värit siinä kestämään. Mutta joka tapauksessa lapsista on aina mielenkiintoista katsoa sen siipiä ym. läheltä.

Unille:

Sudenkorentoina lennettiin unille.

Iltapäivä ja ulkoilu: 


Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa:


Valmiita veneitä

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Ruispuuro marjasoseella, vaalea leipä, maito.
- Lounas:  Kalakeitto, lanttu -tuorepala, ruisleipä, maito.
- Välipala: Punaviinimarjoja maidon kera, ruisleipä, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Uudet lorut ja laulut, mitä hoidossa opitaan, kirjoitan tähän blogiin myös nähtäville, mutta jos jostain lorusta tai laulusta on tässä vain osa tai pelkkä nimen maininta, niin silloin löydät sen kokonaisuudessaan blogista nimeltä: Outin lorupussi.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Tänään jatkettiin toisen ryhmän kanssa vene -projekti loppuun ja saatiin valmista: liimattiin veneen keskushytti kiinni ja vasaralla naputeltiin nauloja veneelle reunoiksi. Lapset olivat kovin innostuneita hakkaamaan vasaralla. Viimeiseksi laitettiin vielä naru kiinni keulan keskimmäiseen naulaan.

Opetettiin myös meidän ruokaloru toiselle ryhmälle.

Ulkoilu:

Koko aamupäivä omalla pihalla.

Unisatu:

Kirja nimeltä Perhonen.

Unille:

Kun aukaisin käteni, sai jokainen laskea vuorollaan, montako helmeä nyrkissäni oli.

Iltapäivä ja ulkoilu: 

Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa: Pyöräilyä ja kottikärryleikkejä.


Kätköretki

Tiistaina:

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Uuniriisipuuro, vaalea leipä, maito.
- Lounas:  Juustoinen sipuli-kasvis -keitto, kukkakaali, näkkäri, maito.
- Välipala: Murot, ruisleipä, klementiini, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Uudet lorut ja laulut, mitä hoidossa opitaan, kirjoitan tähän blogiin myös nähtäville, mutta jos jostain lorusta tai laulusta on tässä vain osa tai pelkkä nimen maininta, niin silloin löydät sen kokonaisuudessaan blogista nimeltä: Outin lorupussi.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Vapaata leikkiä hetken ja suoraan retkelle.

Ulkoilu:

Tänään oli retkipäivä. Menimme toisen ryhmän kanssa tuonne kutsumalleni "pikku pururadalle", johon olimme kollegan kanssa piilottaneet 4 kätköä. Kollega on saanut tähän siis idean geokätköilystä. Tämä on vaan muokattu lapsille sopivaksi. Aloitimme tällaisen kätköilyn lasten kanssa vuosi sitten kesällä.

Meillä oli siis kirjalliset ja kuvalliset laminoidut ohjeet mukana, joiden vihjeitä seuraamalla etsimme kätköt. On ihana katsella lasten riemua, kun he löytävän kätkön. Yleensä siis kätkö löytyy jostain kiven kolosta.

Pakasterasiaan on muovipussiin laitettu paperia ja kynä, johon kätkön löytäjä kirjaa päivämäärän ja nimensä. Muitakin havaintoja ja tuntemuksia sinne voi kirjoittaa. Tällä kertaa oli hauska lukea viestejä aivan vierailta ihmisiltä, jotka olivat löytäneet kätkön sattumalta ilman ohjeita.

Joskus kätköstä löytyy jonkunlainen tehtävä. Ensimmäinen kätkö oli vaihtarikätkö, johon piti ottaa mukaan jotain tarroja, kiiltokuvia yms., minkä voi vaihtaa valitsemaansa vaihtariin kätköllä. Tämä on lasten mielestä tietysti aina mukava yllätys.

Toinen kätkö oli tehtäväkätkö. Pakasterasiassa oli myös tietovisapussi, josta lapset nostivat vuorotellen kysymyslappuja. Sitten mietittiin niihin vastauksia. Esim.: "Hyödyllinen pyöräillessä?", "Hidas eläin?", "Mikä vuodenaika tulee kesän jälkeen?", "Luettele viikonpäivät!" jne.

Kolmas kätkö oli aistikätkö: siinä kehotettiin kuuntelemaan, kuuluuko käen kukkumista.

Neljäs kätkö oli tehtäväkätkö: piti tunnistaa kuvista metsämansikka, mustikka, vadelma ja puolukka. Lisäksi piti etsiä kyseiset marjat luonnosta, mutta nyt oli tietysti vielä turhan varhainen ajankohta siihen. Marjojen värejä mietittiin kuitenkin ja  katseltiin lehtien vihreitä osia.

Mukavasti tuli siis ulkoilua, kun kävelimme ensin pikku pururadalle, kiersimme koko lenkin, jonka jälkeen kävelimme vielä takaisin kotiin.

Unisatu:

Edelleen käytiin läpi aiemmin aloitettua kirjaa.

Unille:

Varpaillaan.

Iltapäivä ja ulkoilu: 

Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa: Pyöräilyä ja katuliituja yms.


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Veneen rakennus -projektin aloitus

 Eilen:

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Jogurttimaito, ruisleipä leikkeleen ja juuston kera, papaija, maito.
-Lounas:Kalapuikot,perunamuussi, kermaviilikastike, paprika-tomaatti-kurkku-tonnikala -jäävuorisalaatti, ruisleipä, maito.
- Välipala: Mustikka-banaani -rahka, ruisleipä, klementiini, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Uudet lorut ja laulut, mitä hoidossa opitaan, kirjoitan tähän blogiin myös nähtäville, mutta jos jostain lorusta tai laulusta on tässä vain osa tai pelkkä nimen maininta, niin silloin löydät sen kokonaisuudessaan blogista nimeltä: Outin lorupussi.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Kollegan ryhmä tuli meidän pihaan heti aamusta aloittamaan meidän vene -projektia. Tänään lapset valitsivat haluamansa kokoiset laudat, avustettiin lapsia sahaamaan laudan toiseen päähän keula ja maalattiin vene lopuksi. Lapset saivat valita myös pienempiä puupaloja veneensä "hytiksi" keskelle venettä. Ne maalattiin myös.

Tuntui, että lapset olivat aika innoissaan tästä harvinaisemmasta toiminnasta. Toisella kerralla jatketaan veneiden tekoa.

Välillä otettiin vähän mehua ja suolakeksejä.

Lopuksi leikittiin ja laulettiin:

Laiva on lastattu -leikki

Petteri hakkaa yhdellä vasaralla, (yksi nyrkki reiteen)
yhdellä vasaralla, yhdellä vasaralla.
Petteri hakkaa yhdellä vasaralla
koko pitkän päivän.

Petteri hakkaa kahdella vasaralla.. (kaksi nyrkkiä reisiin)
Petteri hakkaa kolmella vasaralla... (nyrkit sekä yksi jalka maahan)
Petteri hakkaa neljällä vasaralla.. (nyrkit ja molemmat jalat)
Petteri hakkaa viidellä vasaralla.. (nyrkit, jalat ja pään nyökytys)
Petteri hakkaa kuudella vasaralla..  (nyrkit, jalat, pää ja takapuolen nosto tuolista)

Tämä laululeikki on lasten mielestä aina todella huvittava. Lisähauskuutta tuo se, kun aikuiset tekee mukana ja näyttää niin hassulta! :)

Ulkoilu:

Omassa pihassa koko aamupäivä.

Unisatu:

Luontokirjaa jatkettiin ja tutustuttiin meren rannan eläimiin.

Unille:

Jokainen halusi mennä erilaisina eläminä nukkumaan, niin saivat valita haluamansa eläimen liikkumistavan (jänis, mato, meduusa).

Iltapäivä ja ulkoilu: 


Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa: Katuliidut ja pyörällä ajelua.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Toiveleikkejä kentällä

Päivän ruokalista:


- Lounas:  Linströmin pihvit, keitetyt perunat, kastike, höyrytetty maissi, ruisleipä, maito.
- Välipala: Juustojen torttu, voileipäkeksi, tuore ananas, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Uudet lorut ja laulut, mitä hoidossa opitaan, kirjoitan tähän blogiin myös nähtäville, mutta jos jostain lorusta tai laulusta on tässä vain osa tai pelkkä nimen maininta, niin silloin löydät sen kokonaisuudessaan blogista nimeltä: Outin lorupussi.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Vapaata leikkiä.

Ulkoilu:

Vanhassa puistossa toiveleikkejä:

Kuka pelkää mustekalaa, jossa asetutaan viivalle ja lähdetään juoksemaan toiselle viivalle, kun viivojen keskellä oleva mustekala huutaa: Kuka pelkää mustekalaa? Kiinnijääneet pääsevät mustekalan lonkeroiksi ottamaan loppuja juoksijoita kiinni.

Tervapata (leikkiohjeen kirjoitin aiemmin)

Unisatu:

Kaikki riidoissa -mutta pian sovitaan taas. Kirjasta seurasi hyvää keskustelua ihan lasten omasta aloitteesta, kun he alkoivat miettiä, miten kirjassa olisi selvitty ilman riitaa. :)

Unille:

Vapaa tyyli.

Iltapäivä ja ulkoilu: 


Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa:


Retki Kivilammen puistoon

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Mansikkaviilis, ruisleipä, vesimeloni, maito.
- Lounas:  Tonnikalalaatikko, punajuuri-raejuusto, ruisleipä, maito.
- Välipala: Ruisleipä, kotitekoinen kermajäätelö, kiivi, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Uudet lorut ja laulut, mitä hoidossa opitaan, kirjoitan tähän blogiin myös nähtäville, mutta jos jostain lorusta tai laulusta on tässä vain osa tai pelkkä nimen maininta, niin silloin löydät sen kokonaisuudessaan blogista nimeltä: Outin lorupussi.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Ihan pieni hetki leikkiä ja suoraan retkelle.

Ulkoilu:

Kävellen ja rattailla toisen ryhmän kanssa menimme Kivilammen puistoon ulkoilemaan. Siellä olikin tosi kivoja kiipeilytelineitä. Toki myös liukumäki- ja keinumistouhuja. Puiston vieressä oli ihana pieni metsäpolku, jota käveltiin ja kentällä juoksenneltiin. Takaisin käveltiin pururataa pitkin.

Unisatu:

Luonnossa kuvasanakirjassa menimme kesäniitylle.

Unille:

Vapaa tyyli.

Iltapäivä ja ulkoilu: 


Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa: mm. katuliituja.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Perhepysäkillä kivien koristelua

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Perunapuuro, vaalea leipä, persikka, maito.
- Lounas:  Nakkikeitto,ruisleipä, tuore kukkakaali, maito.
- Välipala: Punaviinimarjoja ja vadelmia maidon kera, ruisleipä, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Uudet lorut ja laulut, mitä hoidossa opitaan, kirjoitan tähän blogiin myös nähtäville, mutta jos jostain lorusta tai laulusta on tässä vain osa tai pelkkä nimen maininta, niin silloin löydät sen kokonaisuudessaan blogista nimeltä: Outin lorupussi.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Tänään oli kevään viimeinen perhepysäkki. Ohjelmassa kivien koristelua decoupage -menetelmällä serveteistä. Leikille jäi toki myös tilaa.

Ulkoilu:

Matkat perhepysäkille ja takaisin sekä tovi omassa pihassa toisen ryhmän muksujen kanssa leikkien.

Unisatu:

Luimme Veera lääkärissä, koska aihe oli ajankohtainen.

Unille:

Kirjassa lääkäri kopautti kevyesti lapsia polvesta muovisella vasaralla refleksejä testatakseen. Me puolestaan menimme nukkumaan seuraavasti:

Lapset istuivat sohvan reunalla silmät kiinni. Kun tunsi polvessaan kosketuksen, piti ojentaa se jalka aivan suoraksi, kuten kirjassakin tapahtui vasaralla kopautuksen jälkeen. Sen jälkeen sai lähteä nukkumaan.

Iltapäivä ja ulkoilu: 


Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa:

Juoksuleikkejä. Vettä ripeskeli ihan pikkuisen, niin lapset laittoivat löytämänsä isot lehdet pään päälle. Laulettiin sitten monta kertaa yhdessä:

Kaksi pientä peikkolasta,
istui kärpässienen alla.
Sataa rop, rop, rop,
sataa rop, rop, rop,
sataa aivan kaatamalla.

Eväsretkellä

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Mysli punaviinimarjojen kera, ruisleipä, maito.
- Lounas: Kalamureke, makaroni, kastike, kaalil-porkkana -raaste,  ruisleipä, maito.
- Välipala: Ruusunmarja-banaani -kiisseli, ruisleipä, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Uudet lorut ja laulut, mitä hoidossa opitaan, kirjoitan tähän blogiin myös nähtäville, mutta jos jostain lorusta tai laulusta on tässä vain osa tai pelkkä nimen maininta, niin silloin löydät sen kokonaisuudessaan blogista nimeltä: Outin lorupussi.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Aamulla hetken aikaa vapaata leikkiä.

Ulkoilu:

Meidät oli kutsuttu erään tutun taloyhtiön pihalle viettämään kaunista aurinkopäivää ja herkuttelemaan vesimelonilla, mansikoilla, viinirypäleillä ja vaikka millä muilla herkuilla. Ohjelmassa olisi ollut Buzzador tuotteiden testaamista eli tällä kertaa lasten vahaliitujen testaamista, mutta jouduimme lähtemään kotiin ennen sitä. Paikalla oli myös Me&I sekä Sarate Design -esittelijät.

Mukavasti meni aamupäivä joka tapauksessa: lapset leikkivät hiekkalaatikolla, liukumäessä ja kiikuissa ja kavereita oli varsin runsaasti lähtenyt paikan päälle.

Unisatu:

Jatkoimme luonto -kuvasanakirjaa.

Unille:

Vapaalla tyylillä. :)

Iltapäivä ja ulkoilu: 


Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa:

Vaikka oli todella kuuma hellepäivä, yks lapsi ehdotti tervapadan leikkimistä, niinpä juostiin hyvä tovi sitten kyseisen leikin merkeissä omassa pihassa.

Leikkipäivä

Viime maanantaina:

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Maissivelli, vaalea leipä, maito.
- Lounas: Kinkku-punajuurikiusaus, uunilanttu, ruisleipä, maito.
- Välipala: Punaviinimarja-banaani-kauralese -pirtelö, ruisleipä, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Uudet lorut ja laulut, mitä hoidossa opitaan, kirjoitan tähän blogiin myös nähtäville, mutta jos jostain lorusta tai laulusta on tässä vain osa tai pelkkä nimen maininta, niin silloin löydät sen kokonaisuudessaan blogista nimeltä: Outin lorupussi.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Aloitimme viikon leikkipäivällä: veturit ja kaikenlaiset kärryt oli siis liikenteessä.

Ulkoilu:

Uudessa puistossa leikkimistä.

Unisatu:

Luettiin Rohkea myyrä, joka kertoi erilaisten ruokien maistamisesta, mutta koska rohkeus oli aiheena ajankohtainen meille muuten, niin puhuttiin lukemisen jälkeen, miten muuten ihminen voi olla rohkea kuin maistamalla uusia makuja.

Unille:

Kävelemällä mentiin tänään.

Iltapäivä ja ulkoilu: 

Koska kirjoitan nämä tarinat tänne blogiin aina päiväuniaikaan, niin tähän iltapäivä osioon en pysty kovin tarkasti kertomaan, mitä touhutaan. Yritän muistaa käydä kirjoittamassa tämän osion siis aina päivän jäljessä sinne oikean päivän kohtaan eli nyt menen kirjoittamaan eilisen tekstiin, mitä eilen puuhattiin iltapäivällä.

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa:

Leikit lopetettuamme omassa pihassa leikittiin taas tuttuja juttuja: hiekkalaatikolla ja katuliitujen parissa erityisesti.