maanantai 29. huhtikuuta 2013

Naamiaiset

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Neljän viljan puuro marjoilla, ohrarieska, maito.
- Lounas:  Tonnikalalaatikko, porkkana-lanttu -raaste, ruisleipä, maito.
- Välipala: Ruisleipä, papaija, munkki, maito/sima.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Askarreltiin vappunaamarit: minä piirsin lapsen valitseman eläimen sabloonan läpi valkoiselle kartongille, lapsi väritti sen sekä liimasi eläimelle nenän. Minä leikkasin reiät silmien kohdalle ja autoin tarvittaessa suun piirtämisessä. Valmiin naamarin lapset leikkasivat avustettuna irti kartongista. Pyörökuminauhalla sai naamarit pysymään päässä.


Koira

 Koira ja lammas
(yhden lapsen heppa on vielä kesken)

Ja koska tänään oli viimeinen hoitopäivä ennen vappua, sai jokainen tulla naamiaisasussa hoitoon. Taikuri, keiju, Tuhkimo sekä Eläinsaaren Barbie leikkivät sulassa sovussa yhdessä. Kun roolivaateleikkien enin innostus oli ohi, jatkui leikit legojen ja palapelien ym. kanssa.

Ulkoilu:

Oli niin hyvät leikit, että jäätiinkin sitten poikkeuksellisesti sisälle leikkimään.

Unisatu:

Hello Kitty
Naamiaiset


Unille:

Mietittiin, miten jokaisen naamiaishahmo kulkee ja mentiin sitten sillä tavalla.

Iltapäivä ja ulkoilu: 

Vapaata leikkiä ja ulkoilua omassa pihassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti