torstai 16. toukokuuta 2013

Metsäretki ja kätkön etsintää

Viime tiistaina:

Päivän ruokalista:

- Aamupala: Ohrapuuro, vadelma-persikkakeitto, sämpylä juustolla ja leikkeleellä, maito.
- Lounas:  Piknikeväinä lihapiirakoita, lihapullia, nakkia, porkkanaa, kurkkua, viinirypäleitä, banaania, keksiä, mehua.
- Välipala: Mansikkakiisseli, ruisleipä, maito.

Käyttämiäni reseptejä pyrin kirjaamaan mahdollisimman paljon toiseen blogiin nimeltä: Outin reseptivihko.

Aamupäivä:

Aamupiirissä käytiin läpi viikonpäivä, päivän numero, kuukausi, vuosi, vuodenaika sekä sää. Apulainen sai siirtää merkit oikeille paikoille. Lopuksi loruteltiin ja leikittiin meidän viikkoloru.

Tänään meillä oli retkipäivä. Kahden muun yksityisen perhepäivähoitajan ryhmien kanssa teimme eväsretken metsän keskelle isoille kallioille, josta upeat maisemat kauas järvelle. Tulikin mukavasti oltua ulkona jo pelkästään aamupäivästä: retkeen meni noin 3 tuntia.

Toinen hoitajista keksi viime kesänä aivan loistavan idean piilottaa kätköjä ympäriinsä meidän asuinalueelleme ja antaa ohjeet kätköjen löytymiseen muille. Ohjeet ovat joko kuvallisia tai sanallisia tai molempia. Vaikka idea on tullut geokätköilystä, on ajatusta muokattu vähän lapsiystävällisemmäksi eli kätköpaikasta löytyy pakasterasia, johon löytäjät voivat kirjoittaa nimensä. Jossain kätköistä on myös vaihtopiste, josta voi ottaa tarroja ym. kivaa yllätystä, jos laittaa jotain ylläriä myös takaisin.

Itsekin innostuin piilottelemaan omia kätköjäni, joihin liitin aina jonkinlaisen tehtävän. Tämä on ollut lapsista todella hauskaa ja he ovat aivan tohkeissaan, kun löytävät itse aarteen, kunhan ovat ensin seuranneet vinkkejä ja ohjeita.

Niinpä tänään menimme ensin ohjeiden mukaan tiettyyn paikkaan, josta lähti polku metsään. Ohjeissa sanottiin:

 "----tien yläpäästä lähtee polku joka johtaa näille kallioille. Polku on kivikkoinen, joten kävely ---tieltä paras ratkaisu. Täällä on mukava pitää piknikkiä"

 

"Kun löydät mukavat maisemat ja tämän puun, olet melko lähellä!"
'


Löydettyämme tuon kaksihaaraisen puun, jossa punaista ja mustaa, katsoimme seuraavan ohjeen:

"Kiven kolossa, poltetun puun vieressä."



 Kivi löytyi, mutta harmiksemme kätkö ei! Kätköllä oli ilmeisesti käynyt rosvoja.. Talven jäljiltä kun on tarkistettu, onko kätköt tallella, niin monessa on ollut, mutta valitettavasti tässä ei. Se ei tuntunut menoa kuitenkaan haittaavan.

Leikimme ensin piilosta, jonka jälkeen käytiin piirissä istuen läpi kaikkien nimet, koska mukana oli yksi ryhmä, jota ei kovin usein olla nähty. Annoin kävyn ensimmäiselle, joka kertoi nimensä, ikänsä, lempivärinsä ja -leikkinsä sekä missä asui. Kerrottuaan lapsi antoi kävyn seuraavalle, joka sai kertoa samat asiat itsestään.

Sitten laulettiin metsäisiä lauluja:

Lähtekäämme metsään, metsään, metsään.
Lähtekäämme metsään retkelle.
Hip hei trallalaa, hip hei trallalaa,
hip hei trallalaa trallallaa.

Kas metsämökin ikkuna,
sielt' tonttu ulos kurkistaa,
ja jänis laukkaa laputtaa
ja oveen koputtaa:
"Auta, auta, pyydän sua,
metsämies kun vaanii mua."
Sulle suojan tarjoan, 
siis kätes ojenna.

Leikittiin vielä Karhu nukkuu -laululeikkiä.

Sitten levitettiin retkialustat kalliolle ja käytiin syömään eväitä. Ne maistuivatkin upeissa maisemissa hienosti.

Ulkoilu:

Käveltiin retkelle ja takaisin ja paikan päällä tutkittiin myös ympäristöä.

Unisatu:

Kotiin kävellessä näimme leppäkertun, jonka takia unikirjaksi valikoitui: Miksi leppäkertulla on pilkut?

Unille:

Unille mentiin kalana uiden, koska kirjan viimeisin kappale kertoi kaloista.

Iltapäivä ja ulkoilu: 

Vapaata leikkiä ja omassa pihassa ulkoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti